Tähtitaivas
21.9.2021

Tai­vaan­ran­nan maa­lauk­sia

Ajan ja ää­ret­tö­myy­den reunalla

Kymmenen vuotta sitten juuri syyskuun loppupuolella sain ennakkoaavistusta siitä, millaista voisi olla, kun uppoutuu aikaan ja äärettömyyteen. Oli pimeä mutta kirkkaiden tähtien täyttämä taivas. Ne heijastuivat veden pinnalta, joka oli aivan tyyni. Taivaan ja veden rannan erottava viiva ja sen muodot olivat hävinneet. Hiljaisuus oli levittäytynyt veden pinnalle ja taivaalle. Tahdoin astua tuohon näkymään. Kahlasin tähtien keskellä syvemmälle. Pian kelluin nenä kohti taivasta välittämättä kylmyydestä. Elämys oli huikea: Kuinka lähellä mahdoin olla kokemusta kellua ajassa ja äärettömyydessä? Omat rajat tuntuivat kyllä kylmän veden ansiosta mutta aavistelin niidenkin rajojen häipyvän, jos vesi olisi saman lämpöistä kuin keho. Entä suunnassa pysyminen? Suunnat voisivat hävitä avaruudessa kelluessa täysin, ellei tietäsi, missä maapallo tai oma avaruuskapseli sijaitsee. Minä sentään tiedostin selkäni alla olevan järven pohjan ja painovoiman vaikutuksen. Lopulta tuntuma jalkapohjiin ohjasi takaisin saunarannan suuntaan syvältä matalalle.


Taivaanrannan maalari ymmärretään yleisesti haaveilijaksi.  Sanan varsinainen alkuperä on jäänyt kuitenkin hämäräksi. (Kielikello /4 2016) Tästä syystä rohkenen tämän itselleni kauniin ja moniulotteisen sanan tarkasteluun hieman toisin.


Maalaaminen kuvaa mahdollisuutta siirtää mielikuvat ja havainnot mielen sisältä ulos itsen ja muiden tarkasteltavaksi. Mielikuvilla, joita taivaanrantaan itse kuikin ajoittain maalailee, on myös eheyttävää ja jopa suuntaan elämälle antavaa voimaa. Tällä tarkoitan sekä analyyttisen psykologian aktiivisen imaginaation että tarkoituksellisen mie­li­ku­va­har­joit­te­lun mahdollisuuksia sekä aistien ja mielikuvien käyttöön ottamista esimerkiksi uupumisvaiheesta toipumisessa tai itseen tutustumisen palveluksessa. Kaukaisen taivaanrannan maalaukset tulevat näin lähemmäksi ja avaavat mielen sisäisen maailman ilmaisuun ja tarkasteluun portin.  Jalat maassa tai realiteeteissa on hyvä tiirailla taivaanrantaa ja nähdä siellä moninaisia hahmoja, viestejä ja tässä mielessä haaveillakin ja nauttia hetkestä.


Mistä tulemme?


Taivaanrannassa levittäytyvä näkymä tuikkiviin tähtiin avaa sekä ajallisen perspektiivin elämään että pohdinnat siitä, mistä elämä ja ihminen tulevat. Sillä valo taivaalta, joka saavuttaa silmämme, on tehnyt pitkän matkan menneisyydestä. Esimerkiksi tässä ja nyt hetken aurinko, jonka havaitsemme, on itse asiassa aurinko menneisyydestä eli aurinko 8 minuuttia sitten. (Syksy Räsänen, blogi 31.8.2021/ Ursa) On kiehtovaa lisäksi ajatella, että olemme ihmisinä samaa tähtipölyä tai alkuaineita kuin meitä lähimmät planeetat ja kauempaa vielä silminkin tavoitettavat tähdet Linnunradan tällä laidalla. 

  

Alkuaineet ovat mahdollistaneet elämän monimuotoisuuden syntymisen maapallolla, joka syntyi noin 4.54 miljardia vuotta sitten. Mutta itse elämän kehittyminen tapahtui valtamerien syvyyksissä vasta olosuhteissa, jotka olivat sille otolliset. Arvioidaan, että elämä syntyi Telluksen ollessa n. 140 miljoonan vuotta vanha. Elävät solut ovat levittäytyneet siitä lähtien eri muodoissaan koko planeetalle. Mielenkiintoinen tutkimuskohde sitten onkin mistä nämä elämän syntymisen eväät ovat alun perin tänne tulleet. Ek­sopla­neet­ta­tut­ki­ja Mikko Tuomi toteaa blo­gi­kir­joi­tuk­ses­saan, että ”aurinkokunnan planeetat eivät ole eristyksissä toisistaan, vaan ne vaihtavat ainetta ja mikrobit voivat siksi hyppiä planeetalta toiselle valloittaen lopulta jokaisen kelvollisen elinympäristön Aurinkokunnassa ja ehkäpä jopa sen ulkopuolella.” (Mikko Tuomi: Eksoplaneetta hukassa, blogi 7.9.2021/Ursa) Ehkä elämälle otollisia olosuhteita on ja ole jo kehittymässä muuallakin universumissa.


Kuka minä olen?


Toinen, läheisempi näkymä tähtiin ja niiden liikkeisiin taivaalla heijastaa ihmisen tarvetta löytää vastaus siihen, kuka hän oikeastaan on. 


Ensimmäinen askel itsensä tuntemiseen on tiedostamattomien omien puolien, ominaisuuksien ja toiminnan näkeminen ulkomaailmassa. Tämä askel mahdollistui ihmiselle kuitenkin vasta, kun eriytyminen ykseydestä luonnon kanssa lähti käyntiin ja mielen sisäinen ja ulkoinen maailma alkoivat eriytyä toisistaan. Ihminen tuli minätietoisemmaksi. Muinainen ihminen löysikin ensimmäisiä heijastuspintoja sisäiselle maailmalleen luonnosta, sen muodoista, valon ja varjojen leikistä. Luonnon ilmiöt alkoivat pelottaa ja olla uhkaavia hengissä säilymiselle. Tästä syntyivätkin muun muassa haltijat ja erilaiset rituaalit, jotka toivat turvaa ja hallinnan tunnetta elämään. Ihminen ryhtyi etsimään lisäksi tulevaa ennustavia merkkejä ravinnon etsintään otollisista ajoista ja paikoista.


Vähitellen ihminen alkoi kiinnostua yksilöllisestä kohtalostaan ja ominaisuuksistaan, jotka erottivat hänet muista. Näitä ihminen alkoi etsiä taivaalta ja sen tähtiasetelmista. Syntyi horoskooppien ihmeellinen maailma, josta löytyy erilaisia teorioita ja käytäntöjä tähän tulkintatapoja vielä tänäänkin. Tähtien liikkeistä saatiin myös konkreettista apua suunnistukseen merellä ja maalla. Nykyisin tähdistä navigointi on edelleen tärkeä taito tilanteessa, jossa navigaatioon kehitettyjä laitteita ei ole käytössä tai ne menevät rikki.


Tähtikuvioille annettiin nimiä, jotka länsimaisessa kulttuurissa perustuvat kreikkalaiseen mytologiaan ja sen aikaisiin uskomuksiin, maailmankuvaan ja jumalkuviin. Nykyiset tähtikuvioiden nimet vahvistettiin virallisiksi 1928. Niinpä taivaalta löytyy meille tänäänkin paljon tietoa ihmisen psyyken ja kulttuurien historiaa, varhaisten uskomusten ja mielikuvien heijastumia, nimiä ja niiden taustatarinoita.


Taivaanrannan maalaukset, joita saamme ihailla illan pimetessä, ovat täten ihmiskunnan, kulttuurien ja psyyken kehityksen historiasta ja elämän synnystä kertova aarreaitta.


21.9.2021

© 2021 Tuula Grandell