Background
8.5.2021

Yk­si­löl­li­sen iden­ti­tee­tin kutsu

Vä­li­vai­hei­ta kohti itseä

1.  Välivaiheena samaistuminen ryhmään

Identiteetti, ihmisen tietoinen käsitys itsestään rakentuu elämänkaaren aikana ryhmissä ja niissä koetuissa suhteissa. Ihminen samaistuu ryhmään, johon hän kuuluu tai kokee kuuluvansa. Samaistumisen kohteita voivat olla muun muassa perhe, suku, ammattiryhmät ja ideologiset ryhmittymät, kansalaisuus, sosiaalisen statuksen omaava viiteryhmä, harrasteryhmä.


Jung kutsuu ryhmään samastumisen kautta ylläpidettävää identiteettiä kollektiiviseksi identiteetiksi. Kollektiivi määrittelee ihmisen olemusta ja sulkee hänestä pois jotain, jolle ei ole lupaa, ei ole hyväksyttyä tai ei ole päässyt edes syntymään. Esimerkiksi yksipuolinen ammattiryhmään ja ammattinimikkeeseen samaistuminen kapeuttaa ihmisen sekä käsitystä itsestään että toimintatapaa ei-ammatillisissa kohtaamisissa.  Muu jää tiedostamattomaksi, uppoaa varjoon.


Kollektiivista identiteettiä Jung pitää välivaiheena kuin kainalokeppinä individuaation prosessissa kohti yksilöllistä, autonomisempaa ja kokonaisempaa identiteettiä.


Mutta ryhmään kuulumisen tarve on luonnollinen. Se perustuu hoidetuksi tulemisen kokemuksiin lapsuusperheessä, jossa identiteetin perusta rakentuu. Kokemukset primääriryhmän suhteissa asettavat myöhemmille ryhmille odotuksia tulla samoin ravituksi tai että ryhmä tai yhteisö kompensoi lapsuudessa koettuja puutteita. Parhaimmillaan riittävän turvallinen ryhmäkokemus kykeneekin antamaan korjaavia kokemuksia, jolloin ihminen etenee autonomian kehityksessään eteenpäin. Tove Janssonin satu Ninnistä on itselleni esimerkki siitä, miten kaltoin kohdeltu ihminen voi tulla turvallisessa ryhmässä kuin Muumiperheessä niin ravituksi, että jonain päivänä löytää äänensä tunteineen ja mielipiteineen. Hän tulee muille näkyväksi. Toiminta muuttuu. Ninnin nimi ja hahmo saavat sadun lopussa yksilöllistä sisältöä. Hän ei määrity itselleen eikä muille enää taustastaan käsin. Ninnikin lähtee jossain kohtaa maailmalle omalle myyttiselle sankarimatkalleen rakentamaan omanlaistaan, yksilöllistä elämäänsä eikä jää ja samaistu turvalliseen muumipesään.


Muumiperhettä voi toisaalta tarkastella myös ideaalina, fantasiana, jonka rikkoutumista haluaa välttää.  Ryhmäideaalin ja ideaalisen kuvan itsestä ylläpitämisen yksi keino on välttely ja vastustus muutosta kohtaan. Vaikeiden asioiden esiin tuominen ja kohtaaminen estyvät, jolloin sekä itsen että ryhmän kehittymisen mahdollisuus pienenee. Tällöin ihminen voi lähteä etsimään uutta ryhmää, ehkä pettyäkseen uudelleen.


Individuaation kutsun voi aavistella tilanteissa, jossa ihminen kokee ristiriitaa ryhmään kuulumisen tarpeen ja pelon välillä, että hän kadottaa itsensä, ajatuksensa, mielipiteensä ryhmän tarpeille.


2. Salaisuus välivaiheen selviytymiskeinona pysyä itsenään

Jungin mukaan salaisuus voi joskus jopa parhaiten estää ihmistä kadottamasta omaa yksilöllisyyttään ryhmään.


Kun jokin uusi on itsessä kehittymässä, se voisi tulla ilmi aikaisempaa erilaisena mielipiteenä tai ymmärryksenä, vielä ehkä keskeneräisenä. Joskus on viisasta antaa sen kehittyä suojassa ja sietää ristiriitaa. Kun pelko joutua mitätöidyksi, kielletyksi ajatuksineen, mielipiteineen ja ideoineen tulee ryhmän jäsenelle liian suureksi sietää, hän turvautuu salaisuuteen. Tätä tarvitaan vaiheessa, jossa käsitys itsestä ja kehittymässä olevasta, ei ole vielä riittävästi lujittunut.  Salaisuudella on seurauksensa. Se etäännyttää ryhmästä ja vaikuttaa jäsenen paikkaan ja asemaan ryhmässä.  Joskus paine ja ristiriita ryhmään kuulumisen ja yksilöllisen identiteetin toteuttamisen, ilmaisun ja kasvukutsun välillä on niin suuri, että ihminen joutuu lopulta lähtemään voidakseen kulkea omalaistaan yksilöitymisen tietään.


Edessä olevaa tehtävää Jung kuvaa haasteelliseksi, yksinäiseksi oman sisäisen maailman kohtaamisen tieksi. Varjo tarjoutuu kohdattavaksi, ideaalit ja käsikirjoitukset romuttuvat. Houkutus palata vanhaan ennenaikaisesti on ymmärrettävää kohdatuissa vaikeuksissa. Palaaminen olisi inhimillistä. Voi olla pelottavaa astua uuteen tuntemattomaan, sillä varjo sisältää olemassa olevaa potentiaalia, vielä elämätöntä elämää.  Haasteena onkin varjon hyväksyminen ja sen sisällöstä vastuun ottaminen sekä uuden luominen sen jälkeen.


4. Nimi ja identiteetti

Primitiivisessä ajattelussa nimi tai sana kuvaa sen kohteen olemusta, on se itse. Uskomus on, että jonkin jumaluuden nimen lausuminen ääneen, kutsuu siihen liittyvät voimat ja ominaisuudet itsen käyttöön. Ihminen voi kutsua jumaluuden luokseen avuksi. Var­hais­kris­til­li­ses­sä Suomessakin annettiin juuri tästä syystä mielellään pyhimyksen nimi lapselle. Nimi varmisti suojaa lapsen elämälle. Suomalaisessa kansanperinteessä loihtiminen on toinen esimerkki, jossa sanan merkityksellä on valtaa. Sen lausuminen ääneen tulee todeksi.


Jung kertoo esimerkin heimopäälliköstä, joka käytti ulkoisessa maailmassa toista nimeä ja piti varsinaisen nimensä ja siihen liittyvän identiteettinsä salassa. Tarkoituksenaan oli estää muita saamasta häntä valtaansa. (GW, Bd 8, s 415)  Nimi voi joskus myös ennakoida (nomen est omen) tulevaa tehtävää ja merkitystä elämässä.  Nimi voi tulla valituksi myöhempinä vuosina henkilökohtaisista syistä ja kuvaamaan sitä, mitä ihminen tekee esim. ammatikseen, mistä hän on kiinnostunut ja johon hän haluaa samaistua myös nimellään.


Salainen identiteetti sisältää varjon potentiaaleja.

Sadut kertovat minulle, että meissä kaikissa on jotain piilotettua, hankalasti löydettävää. Löydetyn hyväksyminen ja siitä vastuun ottaminen mahdollistaa lopulta jotain todellista ja aitoa, joka elävöittää sekä itseä että suhteita.


Salainen identiteetti on aiheena useissa saduissa kuten Sammakkoprinssi tai Kaunotar ja hirviö. Todellisen Identiteetin piilottajiksi paljastuvat usein pahat äitipuolet, noidat, jotka kironneet tai taikoneet sadun sankarin tai hänelle läheisen hahmon toisenlaiseksi. Joskus tehtävän suorittavat hyvät haltijattaret, joiden tarkoitus on suojata sankaria pahalta kuten Prinsessa Ruususessa.


Sadun ja myyttienkin sankarit tarjoavat meille arkkityyppisen, yliyksilöllisen peilin, johon peilata omia itseksi tulemisen haasteita ja kietoutumisia, jotka pitävät kiinni oman esimerkiksi perhetarinaan liittyvässä menneisyydessä. Sadut kuvaavat perusongelmaa, koetuksia yrittää ratkaista se, houkutuksia, pimeyksiä, syvyyksiä ja vaaroja mutta myös apulaisten ja aarteiden löytämistä ja käyttämistä sen alkuperäisen ongelman ratkaisuun. Kun kierros on tehty, löydetty, ehkä vähempiarvoiseksi alussa arvioitu, paljastuukin aarteeksi. Kun se on integroitu osaksi itseä, se voi lopulta siirtyä arjen elämään ja muuttamaan sitä. Identiteetti muuntuu, kunnes taas uudelleen kuullaan kutsu ja saadaan mahdollisuus vastata siihen ja löytää uusia aarteita.


Salainen nimi on tiivistys salaisesta identiteetistä kuten sadussa Tittelintuure. Todellinen Tittelintuuren identiteetti paljastuu vain sille, joka keksii hänen nimensä. Tällöin myös Tittelintuuren valta päättyy.


Satua Tittelintuure olen tarkastellut feminiinisen identiteetin ja tietoisuuden kehityksen matkana, jossa haasteena on ensin heikko, maskuliinisen vallalle alisteinen feminiininen tietoisuus. Tyttö selviytyy välivaiheen haasteista Tittelintuuren avulla.  Sillä on kuitenkin hintansa. Tittelintuure edustaa luonnon voimia, joita on kunnoitettava, jos niiltä haluaa apua. Tittelintuurea voinee verrata muiden satujen luonnon jumaluuksiin kuten feminiinisiin hahmoihin Frau Holle saksankielisessä kulttuurissa tai Baba Jaga slaavilaisessa. He kuvaavat maskuliinisen tietoisen vastinparia animaa. He ovat avuliaita ja myötämielisiä, mutta vain, jos heitä kohdellaan kunnioittaen. Muutoin he voivat toimia tuhoavalla tavalla.


Tiivistelmä Grimmin kansansadusta Tittelintuure

Köyhällä Myllärillä on ihana tytär. Mylläri kehuskelee kuninkaalle, että tytär osaa kehrätä oljesta kultaa. Ahne kuningas laittaa tytön koetukselle uhaten tätä kuolemalla, ellei onnistu tehtävässä. Kuningas suurentaa vaatimustaan kolme kertaa. Myllärin tyttären tilanne on tietenkin toivoton yhä vaativammiksi tulevien tehtävien edessä, joihin hänellä ei ole käytettävissään muita taitoja kuin kehrääminen. Niissä hetkissä, jolloin tyttö itkee epätoivoisena ja avuttomana tehtävän edessä paikalle ilmestyy pelastajaksi pikkuruinen mieshahmo, Tittelintuure.


Hän auttaa mutta vaatii palkkaa. Hänelle kelpaa ensimmäisellä kerralla palkaksi tytön tarjoama kaulakoru, toisella sormus ja kolmannella kerralla, jolloin tytöllä ei ole enää tarjota mitään. Tittelintuure vaatii itselleen tytön esikoislapsen. Koska kuninkaalle on edullista, että on vaimo, joka osaa kehrätä kultaa, hän avioituu tytön kanssa tämän suoriuduttua kolmannesta tehtävästä.


Kun lapsi syntyy vuoden kuluttua, kuningatar ei halua luopua lapsestaan, kun Tittelintuure tulee hakemaan sitä. Kuningatar yrittää käydä kauppaa rikkauksillaan mutta Tittelenituure ei suostu. Hän kertoo arvostavansa elävää lasten enemmän kuin arvoesineitä. Hän on kuitenkin myötätuntoinen itkevää kuningatarta kohtaan ja tekee sopimuksen: Jos kuningatar arvaa Tittelintuuren nimen kolmen päivän kuluttua oikein, hän saa pitää lapsensa. Kuningatar lähettää apulaisiaan etsimään ympäristöstä erilaisia nimiä. Nimi paljastuu heistä yhdelle lopulta yöllä metsässä, josta hän löytää Tittelintuuren nuotion äärellä tanssahtelemassa. Tittelintuure mainitsee ääneen nimensä ja iloitsee ettei kuningatar sitä tiedä. Etsijä vie nimen kuningattarelle tiedoksi.


Kuningattaren lausuttua oikean nimen Tittelintuure vetää suuruspäissään itseään jalasta, halkeaa kahdeksi ja vajoaa maahan. Kuningatar saa pitää lapsensa.

(Sadun saksankielinen versio löytyy mm. Kinder- und Hausmärchen der Gebrüder Grimm 1984)


Analyyttisessä psykologiassa Tittelintuurea voidaan tarkastella feminiinistä tietoisuutta täydentävänä, kollektiivisen tiedostamattoman animus voimana, arkkityyppisenä jumalhahmona. Animuksen laadun tietoinen haltuun ottaminen antaa naiselle luovuutta, itsenäistä ajattelu- ja tahdonvoimaa, henkistä kapasiteettia. Jos animus ja sen sisältö jäävät tiedostamattomaksi, se kaappaa naisen minän valtaansa. Nainen ei silloin kykene erottelemaan yksilöllistä feminiinistä itseään animuksesta vaan jää animuksen edustamien periaatteiden ja jäykkien käsikirjoitusten vangiksi, mikä heijastuu myös toiminnassa ja valinnoissa. Minällä ei tällöin ole omaa voimaa käytössä se samaistuu tai alistuu animukselle. Animuksen tehtävä on kuitenkin opastaa naisen tietoisuuden laajentumiseen siitä, kuka hän itsessään todella on. 


 Arkkityyppisillä hahmoilla ja voimilla on myös se vastakkainen, joskus tuhoava puolensa. Animus koetellee kehitystä, jolloin minän lujuus on haasteessa.  Tittelintuure haastaa kuningatarta vaatimalla kuningattarelle syntynyttä lasta itselleen aiemmin sovitun mukaisesti.  Lapsi edustaa symbolisesti itseä, toivoa uudesta, uuden kehittymistä. Haasteelliseen tilanteeseen vastaaminen kuitenkin onnistuu kuningattarelle. Hän osoittaa jo lujuutta kieltäytyessään Tittelintuuren kanssa aiemmin sovitusta. Tässä voi havaita, että feminiininen Minä on jo vahvistunut, omaehtoinen tahto on jo löytynyt. Sosiaalisen roolin näkökulmalta voisi ajatella, että rooli kuningattarena on selkiytynyt ja kasvanut myllärin tyttärestä, jolloin kielto tarkoittaa koko valtakunnan jatkuvuuden ja kehittymisen varmistamista.


Mutta kieltäytyminen ei riitä. Tittelintuure pitää vielä valtaa itsellään. Kuningatar joutuu näkemään vaivaa nimen selvittämiseksi. Vasta saatuaan sen selville kuningatar tunnistaa, kuka hahmo on, nimen edustama identiteetti (animus) selviää ja näin kuningatar saa lopulta vallan täysin itselleen. Feminiininen tietoisuus ja identitetti ovat vahvistuneet.


7.5.2021 muokattu aikaisemmasta tekstistä

© 2021 Tuula Grandell