PILVET SULAVAT PISAROINA MINUUNKIN

Katson ulos. Terassi on märkä. Pilvet ovat yön aikana sulaneet. Viileys kutsuu minua ulos edellispäivän kuumuuden jälkeen.

Istun kotini terassilla ihaillen pihan kahta vanhaa mäntyä, niiden vahvojen runkojen kauneutta. Tänä aamuna niiden paksu

kaarna näyttää hyvinvoivalta virkistävän sateen jälkeen. Koko puutarhani huokaa, venyttelee ja siliää pilvien lahjasta kiittäen.

Hengittelen itsekin raikasta, kosteaa ilmaa ja liityn venyttelijöiden joukkoon. Kukkivien lehmusten huumaava tuoksu leijuu

talon toiselta puolelta hennon tuulen vireen mukana.

Pisarat ovat sukeltaneet jälleen kerran äiti maan syliin jatkamaan elämäänsä puissa, kasveissa, kesän marjoissa ja kosteutta

kaivanneissa pienissä maan muokkaajissa. Ja kaukana kuvan järvessä kalojen ja ympäristön ihmisten ilona. Vaikken ole tänä

kesänä sinne pääsemässä voin mielikuvissani kokea sen olevan läsnä tässä ja nyt.

Mänty, jonka alla istun, alkaa ravistella jäykkiä oksiaan. Pisarat saavat lisävauhtia kohti maata. Osa niistä putoaa vielä

unilämpöiselle iholleni. Niiden viileä kosketus kutittaa ja muistuttaa minua hetken kohtaamisen rikkaudesta. Tulen tietoiseksi

siitä, että ne sulavat myös minuun joka päivä monin tavoin: samalla, kun juon aamuista vesilasillistani, syön kasviksia ja

muuta ravintoa, ne jatkavat elämäänsä kehossani.

Pilvistä maahan valuvat pisarat missä tahansa päin maailmaa kertovat kasvusta, elämänmuotojen rikkaudesta ja elämän

kiertokulusta. Vain muoto muuttuu. Minäkin saan olla omalla tavallani ja omanlaisenani osa tätä ihmettä ja elämän

salaisuutta. Paratiisi on hetkessä kaikkialla.

Lähikoivu ottaa männystä mallia ja kahisee iloissaan luovuttaen sekin pisaroita äiti maalle. Pian toinen sen vierellä liittyy

mukaan. Iloinen kahina laajenee puutarhassa puusta toiseen. Linnut pyrähtävät yksi kerrallaan sadesuojistaan

aamutoimilleen.

Taivaan pilvipeitto on ylläni laiskan tasainen. Lienee sen aika asettua levähtämään. Kauempana se jo repeilee ja avaa auringon

valolle väylän maahan.

Havahdun siihen, että jossainpäin naapurustossa kasvaa saunapuiden pino. Klapien kalahtelu ja saunan lämpö ovat

mahdollisia vain maan, veden ja valon voimasta kasvaneista puista. Pyhä, liikuttava kokemus tajuta tämä syvästi.

Yksi pisara on levähtänyt paperilleni. Se maalaa oman jälkensä aloittamaani tekstiin. Ehkä se tervehtii juuri tämän paperin

syntymisen mahdollistaneita pilven pisaroita.

Puheen sorina tavoittaa minut. Arki on pyörähtämässä käyntiin.

Purkillinen maalipisaroita odottaa jo levottomana levitystä keittiön kaappien seuraaviin oviin. Nekin pisarat haluavat

osallistua uuden muokkaamiseen.

Kiitollisena pyhästä elämää kannattelevasta vedestä, pilvistä ja pisaroista.

Sisäremonttilomalla 23.7.2022

© 2022 Tuula Grandell