© 2023. Tuulikki (Tuula) Grandell. All Rights Reserved.
Mielenrantoja
Yksi ääni on kaikki
Shakuhachin matkassa
Täydenkuun aikaisessa unessa sain puhallettavakseni soittimen. Oli puhallettava sen kärjestä mutta mikään nokkahuilu se ei
ollut. Vaikuttavin oli sen ääni. Puhallus antoi vain yhden soinnin, joka kaikui unen ajassa mitattuna pitkään. Herättyäni
kiinnosti etsiä, minkä soittimen tiedostamaton antoi minulle soitettavaksi ja kuunneltavaksi.
Ja sehän selvisi: Shakuhachi on madake bambusta tehty viisiaukkoinen huilu, jota soitetaan sen päästä. Shakuhachin
alkuperä on jäänyt epäselväksi. Sen oletetaan olleen alunperin kiinalainen. Japaniin se siirtyi vaeltavien zen munkkien
mukana 700-luvulla. Shakuhachista muokkaantui heidän käytössään väline henkiselle harjoitukselle, meditaatiolle.
Meditaatiossa oli keskityttävä vain sen ääneen ja omaan hengitykseen. Sen soittaminen oli henkilökohtainen, yksityinen
kokemus. Soittoa ei harjoitettu muiden kuullen kuin tiukoilla ehdoilla. Shakuhachia ei ollut tarkoitettu julkiseksi, muiden
instrumenttien kanssa soitettavaksi. Shakuhachi soiton on zen traditiossa oltava riippumaton nuoteista ja soittajan
persoonasta mutta soittajan on liikutettava musiikkia niin, että musiikista ja itsestä tulee yksi kokonaisuus. (Meister
Watazumi Doso) Kaksi maailmaa, äänen henkinen ja ihmisyyden maallinen maailma yhdistyvät.
Aasialaiseen kulttuurin kuuluvan Shakuhachi -huilun soiton tarkoitus tuo mieleeni myös Mozartin Taikahuilun sen
syvyyspsykologisessa merkityksessä. Sen sointi toimii psyyken sisäisten vastakohtaisuuksien yhdistäjänä
kokonaisuudeksi. Huilun soitto mahdollistaa ristiriidassa olevat puolet ja niiden välisen jännitteen muuntumisen
harmoniseksi kokonaisuudeksi. (Jung Journal, Heft 33, Jahrgang 18, Musik - Klang der Seele, März 2015.)
Muistelen useita vuosia sitten löytäneeni japanilaisen runon tai haikun, jonka kirjoittaajaa en enää saa palautettua mieleeni.
Siinä kuvattiin kauniisti, kuinka Jumalan ääni kaikuu ihmisen sisällä aina, yhä uudelleen kutsuen. Näin ajattelee myös
mystikko Jakob Böhme: Ihmisen sielussa kaikuu Jumalan ääni. Ymmärrän niin, että sen äänen edustaja psyykessä on itse,
jolla syvyyspsykologinen, jungilainen psykologia kuvaa individuaation lähdettä ja ohjaajaa, psyyken kokonaisuutta. Se on
kokonaisuus, suurempi kuin minä, ego. Itseen yhteyden luominen ja sen ylläpitäminen on Jungin psykologiassa keskeistä.
Jumalan äänen kutsu voidaankin ehkä ymmärtää kutsuna edellä mainittuun yhteyteen ja kohti kokonaisuutta.
Uskonnollisessa traditiossa kirkon kellojen äänen tehtävä on kutsua, saada kuulija liikkelle jumalanpalvelukseen, yhteyteen.
Kellojen äänen tehtävä on myös suojata pahalta sekä ylistää ja kunnioittaa. Joskus sen soitto toimii tai on toiminut
hälytyksenä. Shamanistisessa traditiossa maallisen ja toispuoleisen maailman siltana toimii myös ääni, rummun kumu. Se
avaa väylän shamaanin mielen matkalle joko aliseen, yliseen tai keskiseen maailmaan apua ja viisautta pyytämään, jota
tuoda takaisin yhteisön ja yhdenkin ihmisen eheytymisen käyttöön. Sen kumu kannattelee matkaa sekä ohjaa sieltä
paluuseen, takaisin arjen tietoisuuden tilaan.
Soinnin, äänialan voidaan ajatella resonoivan mielen sisäistä sointia, tunneväriä. Eri soinneissa on jotain arkkityyppistä,
jokaista ihmistä puhuttelevaa, usein yhteisiä tunteita virittävää tenhoa, johon voi jaettuna kokemuksena liittyä omalla
tarinallaan. Kokonaisuuden ja yhteisöllisyyden kokemus syntyy esimerkiksi kuorolaulussa, seurakunnassa papin ja
seurakunnan vuorolaulussa sekä missä tahansa muussa yhteisöllisessä musiikkielämyksessä.
Eiköhän psykoterapeuttisessa työssäkin asiakkaan sisäinen, mielen avaruuden kulloinenkin sointi ole aavisteltavissa
puheessa, suhteessa ja tilassa. Musiikkiterapiassa ja miksei joskus psykodraamssa tai muussa terapiassa,
tarinateatterissakin tunne voidaan konkretisoida ääneksi tai ääniksi instrumentista, lauluna tai äännähdyksinä, ehkä
yhdistettynä liikkeeseenkin. Ääni ja sen sointiväri on tilanne- ja hetkisidonnaisesti erilainen ja yksilöllinen kuten äänimaljojen
soinnit ovat maljasta riippuen erilaisia.
Usein käytetään ilmaisua äänen väri. Ääni voi yhdistyä väriin. Muistan vaiheen, jossa ensin kuuntelin musiikkia, sitten
tanssin ja seuraavaksi liike ja kuulo yhdistyivät tästä väreihin ja muotoihin, jotka siirsin paperille. Ja lopulta se jokin, jolle ei
ollut tai ei riittänyt sanoja tuli ilmaistuksi ja käsitellyksi. Musiikista päästään myös äänien aritmeettisiin ulottuvuuksiin ja
pitemmälle jopa fysiikkaan. Millainen on mahtanutkaan olla alkuräjähdyksen tuottama alkuääni?
Oli kiehtovaa saada yllättäen, itselle tuntematon soitin unessa soitettavakseen. Tästä unesta käynnistyi unisarja. Keskustelin
useamman päivän tiedostamattomani kanssa. Näitä unia ja niistä avautuneita sanomia kannattelen nyt mielessäni ja koen
olevani myös niiden kannattelussa. Shakuhachin kulloinkin minua puhutteleva sointi ja väri tullee jatkossakin kertomaan,
mikä on minulle syvästi totta ellen muutoin sitä oivalla ja löydä yhteyttä omaan olotilaani ja suhdetta itseeni. Shakuachi-
musiikista sain lisäksi tarvittaessa päivän virittäjän tai hengityksen rauhoittajan, rytmittäjän joogan tai pilateksen
harjoitteisiin, kun arki alkaa. Kiitokset tästä kuuluvat egoani suuremmalle viisaudelle.
Viimeisellä lomaviikkolla 3.8.2021
© 2021 Tuula Grandell
Lähteet. Blogi. Maren Gluckensberger: Shakuhachi, das Instrument der Erleuchtung 4.3.2021 Heikka Sakari,” Japanilainen
shakuhachi musiikki - Luonnon inspiroimaa musiikkia, meditaatiota ja mystiikkaa” artikkeli Sellon kirjasto, Helmet
kirjasto.7.7.2021
takaisin BLOGI sivuun