Täydenkuun aikaisessa unessa sain puhallettavakseni soittimen. Oli puhallettava sen kärjestä mutta mikään nokkahuilu se ei ollut. Vaikuttavin oli sen ääni. Puhallus antoi vain yhden soinnin, joka kaikui unen ajassa mitattuna pitkään. Herättyäni kiinnosti etsiä, minkä soittimen tiedostamaton antoi minulle soitettavaksi ja kuunneltavaksi. Ja sehän selvisi: Shakuhachi on madake bambusta tehty viisiaukkoinen huilu, jota soitetaan sen päästä. Shakuhachin alkuperä on jäänyt epäselväksi. Sen oletetaan olleen alunperin kiinalainen. Japaniin se siirtyi vaeltavien zen munkkien mukana 700-luvulla. Shakuhachista muokkaantui heidän käytössään väline henkiselle harjoitukselle, meditaatiolle. Meditaatiossa oli keskityttävä vain sen ääneen ja omaan hengitykseen. Sen soittaminen oli henkilökohtainen, yksityinen kokemus. Soittoa ei harjoitettu muiden kuullen kuin tiukoilla ehdoilla. Shakuhachia ei ollut tarkoitettu julkiseksi, muiden instrumenttien kanssa soitettavaksi. Shakuhachi soiton on zen traditiossa oltava riippumaton nuoteista ja soittajan persoonasta mutta soittajan on liikutettava musiikkia niin, että musiikista ja itsestä tulee yksi kokonaisuus. (Meister Watazumi Doso) Kaksi maailmaa, äänen henkinen ja ihmisyyden maallinen maailma yhdistyvät. Aasialaiseen kulttuurin kuuluvan Shakuhachi -huilun soiton tarkoitus tuo mieleeni myös Mozartin Taikahuilun sen sy­vyysp­sy­ko­lo­gi­ses­sa merkityksessä. Sen sointi toimii psyyken sisäisten vastakohtaisuuksien yhdistäjänä kokonaisuudeksi. Huilun soitto mahdollistaa ristiriidassa olevat puolet ja niiden välisen jännitteen muuntumisen harmoniseksi kokonaisuudeksi. (Jung Journal, Heft 33, Jahrgang 18, Musik - Klang der Seele, März 2015.) Muistelen useita vuosia sitten löytäneeni japanilaisen runon tai haikun, jonka kirjoittaajaa en enää saa palautettua mieleeni. Siinä kuvattiin kauniisti, kuinka Jumalan ääni kaikuu ihmisen sisällä aina, yhä uudelleen kutsuen. Näin ajattelee myös mystikko Jakob Böhme: Ihmisen sielussa kaikuu Jumalan ääni. Ymmärrän niin, että sen äänen edustaja psyykessä on itse, jolla syvyyspsykologinen, jungilainen psykologia kuvaa individuaation lähdettä ja ohjaajaa, psyyken kokonaisuutta. Se on kokonaisuus, suurempi kuin minä, ego. Itseen yhteyden luominen ja sen ylläpitäminen on Jungin psykologiassa keskeistä. Jumalan äänen kutsu voidaankin ehkä ymmärtää kutsuna edellä mainittuun yhteyteen ja kohti kokonaisuutta. Uskonnollisessa traditiossa kirkon kellojen äänen tehtävä on kutsua, saada kuulija liikkelle jumalanpalvelukseen, yhteyteen. Kellojen äänen tehtävä on myös suojata pahalta sekä ylistää ja kunnioittaa. Joskus sen soitto toimii tai on toiminut hälytyksenä. Shamanistisessa traditiossa maallisen ja toispuoleisen maailman siltana toimii myös ääni, rummun kumu. Se avaa väylän shamaanin mielen matkalle joko aliseen, yliseen tai keskiseen maailmaan apua ja viisautta pyytämään, jota tuoda takaisin yhteisön ja yhdenkin ihmisen eheytymisen käyttöön. Sen kumu kannattelee matkaa sekä ohjaa sieltä paluuseen, takaisin arjen tietoisuuden tilaan. Soinnin, äänialan voidaan ajatella resonoivan mielen sisäistä sointia, tunneväriä. Eri soinneissa on jotain arkkityyppistä, jokaista ihmistä puhuttelevaa, usein yhteisiä tunteita virittävää tenhoa, johon voi jaettuna kokemuksena liittyä omalla tarinallaan. Kokonaisuuden ja yhteisöllisyyden kokemus syntyy esimerkiksi kuorolaulussa, seurakunnassa papin ja seurakunnan vuorolaulussa sekä missä tahansa muussa yhteisöllisessä musiikkielämyksessä. Eiköhän psy­ko­te­ra­peut­ti­ses­sa työssäkin asiakkaan sisäinen, mielen avaruuden kulloinenkin sointi ole aavisteltavissa puheessa, suhteessa ja tilassa. Musiikkiterapiassa ja miksei joskus psykodraamssa tai muussa terapiassa, ta­ri­na­teat­te­ris­sa­kin tunne voidaan konkretisoida ääneksi tai ääniksi instrumentista, lauluna tai äännähdyksinä, ehkä yhdistettynä liikkeeseenkin. Ääni ja sen sointiväri on tilanne- ja hetkisidonnaisesti erilainen ja yksilöllinen kuten äänimaljojen soinnit ovat maljasta riippuen erilaisia. Usein käytetään ilmaisua äänen väri. Ääni voi yhdistyä väriin. Muistan vaiheen, jossa ensin kuuntelin musiikkia, sitten tanssin ja seuraavaksi liike ja kuulo yhdistyivät tästä väreihin ja muotoihin, jotka siirsin paperille. Ja lopulta se jokin, jolle ei ollut tai ei riittänyt sanoja tuli ilmaistuksi ja käsitellyksi. Musiikista päästään myös äänien aritmeettisiin ulottuvuuksiin ja pitemmälle jopa fysiikkaan. Millainen on mahtanutkaan olla alkuräjähdyksen tuottama alkuääni? Oli kiehtovaa saada yllättäen, itselle tuntematon soitin unessa soitettavakseen. Tästä unesta käynnistyi unisarja. Keskustelin useamman päivän tiedostamattomani kanssa. Näitä unia ja niistä avautuneita sanomia kannattelen nyt mielessäni ja koen olevani myös niiden kannattelussa. Shakuhachin kulloinkin minua puhutteleva sointi ja väri tullee jatkossakin kertomaan, mikä on minulle syvästi totta ellen muutoin sitä oivalla ja löydä yhteyttä omaan olotilaani ja suhdetta itseeni. Shakuachi-musiikista sain lisäksi tarvittaessa päivän virittäjän tai hengityksen rauhoittajan, rytmittäjän joogan tai pilateksen harjoitteisiin, kun arki alkaa. Kiitokset tästä kuuluvat egoani suuremmalle viisaudelle. Viimeisellä lomaviikkolla 3.8.2021 © 2021 Tuula Grandell Lähteet. Blogi. Maren Gluckensberger: Shakuhachi, das Instrument der Erleuchtung 4.3.2021 Heikka Sakari,” Japanilainen shakuhachi musiikki - Luonnon inspiroimaa musiikkia, meditaatiota ja mystiikkaa” artikkeli Sellon kirjasto, Helmet kirjasto.7.7.2021 takaisin BLOGI sivuun